Mesa Boogie -kitaravahvistimet

Mesa Boogie kitaravahvistimet -kategoriakuva.

Vuosikymmeniä vahvistimen itsestäänselvyyksiä

Mitä tekisimme ilman Mesaa? Ainakin tekisimme asioita eri tavoin. Esimerkiksi pedaalimallinen kanavanvaihtaja on Mesa Boogien keksintö. Innovaatioiden keskellä Mesa tekee edelleen maailman parhaita kitaravahvistimia.

Mesa Boogie on Randall Smithin kynästä

Yhden miehen unelma paremmasta laadusta ja soundista on kasvanut maailman himotuimmaksi vahvistinmerkiksi. Edelleen, Randall Smith suunnittelee vahvistimet. Edelleen, valmistus tapahtuu kokonaan käsityönä USA:ssa. Kun harrastuksesi on siinä pisteessä, että ominaisuuksissa ääni menee hinnan edelle, Mesa/Boogie on aina pään ja hartian verran muita ylempänä.

Levytukku on Suomen ainoa Mesa-dealer

Vuonna 2020 siirryttiin Mesan puolesta maahantuojattomaan aikaan. Mesa/Boogiella on maailmalla siis ainoastaan todella tarkkaan valittuja dealereita. Levytukku on suomen ainoa Mesa-dealer ja tulevaisuudessa ainoa paikka, josta Mesaa pääsee ostamaan ja testaamaan. Pidämme varastossa lähes kaikkia malleja ja kauttamme saat tilattua Mesa-kitaravahvistimen myös custom-väreillä ja materiaaleilla.

Kysymyksien ja custom-mallien tapauksessa, ota yhteyttä myymäläämme, autamme erittäin mielellämme!
Järjestys: